Iloinen vanhan koiran omistaja akupunktio nivelrikko

Akupunktiota sinulle ja lemmikillesi

Yhtenä syynä siihen, että kiinnostuin hoitamaan myös ihmisiä, oli se, että huomasin usein koiralla ja hänen omistajallaan olevan täysin samoja ongelmia. Omistajat itsekin halusivat hoitoa huomatessaan miten hyvin koira vastasi hoitoon. En kuitenkaan voinut heitä auttaa, koska minulla ei ollut siihen koulutusta, vaikka periaatehan on sama sekä eläimillä että ihmisillä, vain anatomia on erilainen.

Eläimet kantavat paljon meidän ongelmiamme, koska moni elää niiden kanssa niin symbioosissa

Silloin ei aina riitä, että hoitaa koiran, koska ongelmien syy saattaa olla ihan muualla. Kun ihminenkin tulee hoidettua, eläinkin paranee. Mikäpä sen hienompaa, kuin voida auttaa myös omistajaa paranemaan.

Nykyään eläinlääkärin vastaanoton vieressä on ihmisille oma hoitohuone

2012 syksyllä aloitin 3,5 vuotta kestävän klassisen akupunktion koulun, mistä valmistuin alkuvuonna 2016 ihmisten akupunktioterapeutiksi ( ISA International School of Acupuncture). Tämä koulutus toi minulle kaipaamaani syvyyttä hienoon, ikivanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupunktioon. Myös eläinten akupunktioon sain vielä paljon laajemman käsityksen tätä kautta.

On ollut myös hieno huomata miten innoissaan eläinten omistajat ovat ottaneet tämän mahdollisuuden vastaan. Todella moni omistaja hoidattaa itsensä ja koiransa peräkkäin, näin tulee molemmat hoidettua samalla kertaa.